Yksinhuoltajat tarvitsevat tukemme

Hallitusohjelmassa luvataan monin eri tavoin parantaa perheiden asemaa. Lapsiperheiden köyhyyttä aiotaan vähentää ja eriarvoistumiskehitykseen puuttua. Pienten lasten vanhemmille halutaan taata paremmat mahdollisuudet viettää aikaa lastensa kanssa. Perheille pyritään luomaan aitoja mahdollisuuksia valita lapsille paras hoitomuoto, tämä tarkoittaa muun muassa osa-aikaisen hoidon, avoimien päiväkotien ja kerhojen lisäämistä. Jo näiden tavoitteiden toteuttamisessa riittää haastetta.

Läheskään kaikkien lapsiperheiden toimeentulo ei ole nyky-Suomessa yksiselitteisen huono. Heikointa tulokehitys on yksinhuoltajaperheissä, monilapsisissa perheissä ja perheissä, joissa on alle 3-vuotias lapsi. Tässä joukossa yksinhuoltajat pärjäävät selvästi huonoimmin.

Yksinhuoltajat tarvitsevat ennen kaikkea työtä. "Ennen lamaa suomalaiset yksinhuoltajaäidit kävivät töissä yleisemmin kuin kahden huoltajan lapsiperheiden äidit. Laman jälkeen tilanne muuttui. Erityisesti vähemmän koulutettujen yksinhuoltajien työllisyys on pysynyt muita alhaisempana", kirjoittaa kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön johtaja Heikki Hiilamo Sosiaaliturva -lehdessä.  Hoivaköyhyys koskettaa erityisesti nuoria yksinhuoltajaäitejä. Huonosti palkattu kokopäivätyö ei läheskään aina riitä, monen on pakko paiskia ylitöitä elättääkseen perheensä.

Erityisesti yksinhuoltajan on siis vaikea toteuttaa hyvä tavoite riittävästä ajasta lapsille, jos vaihtoehtoina ovat hoivaköyhyys taikka taloudellinen köyhyys. Läheskään kaikilla ei ole isovanhempia taikka verkostoja lastenhoitoapuna. Vastuu ja riittämättömyyden tunne painaa usein uupumukseen saakka.

Hallitusohjelmassa luvataan nostaa osittainen hoitoraha vaalikauden loppupuolella 90 euroon. Yksinhuoltajille sitä voi pitää hyvänä alkuna mutta jatkoa kaivataan. Tarvitaan monia toimia työssäkäynnin helpottamiseksi. Tilapäinen lastenhoitoapu tekisi mahdolliseksi työssäkäynnin myös epätyypillisinä työaikoina, silloin kun vuorohoitoa ei ole tarjolla. Kotipalvelun resurssien lisääminen ehkäisisi tehokkaasti lapsiperheiden uupumista. Hallitusohjelmassa tähän luvataankin korjausta.

Lapsiperheet tarvitsevat myös sosiaalisia verkostoja, vertaistukea ja ystäviä. Läheskään kaikkien kohdalla tämä ei nykymaailmassa toteudu. Kun huostaanottojen taustoja tutkittiin Helsingissä, yleisin ongelma oli aikuisen tuen puute, yksinäisyys. Tarvitaan siis lisää ja uusia yhteisöllisiä matalan kynnyksen kohtauspaikkoja. Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekahvilat ovat auttaneet monia perheitä solmimaan ystävyyssuhteita ja löytämään tuiki tarpeellisia tukiverkostoja. Tähän työhön tarvitaan entistä useampia toimijoita.

Tällä istumisella en ole ollenkaan vakuuttunut kokopäivähoidon nolla-maksuluokan poistamisesta. Päätöksiä tehdään onneksi vasta syksyllä, joten asiaa ehditään tarkastella monelta kantilta. Vaihtoehtoja kokopäiväiselle hoidolle pitää tarjota, se on perheiden ja yhteiskunnan kannalta järkevää. Tällä hetkellä nekin, jotka eivät tarvitsisi kokopäiväpaikkaa joutuvat valitsemaan sen, koska juuri muuta ei ole tarjolla. Päivähoidon maksut pitäisi myös paremmin porrastaa vastaamaan käyttöä. Idea nollamaksuluokan poistamisesta uhkaa kuitenkin lyödä poskelle kaikkein huono-osaisimpia, kuten yksinhuoltajia ja opiskelijoita, joille muutamankin kymmenen euron lisämeno kuukaudessa on iso asia. Nollamaksuluokkaan pääseminen vaatisi aina perhe- ja tilannekohtaisen arvioinnin. Se taas aiheuttaisi lisää byrokratiaa ja kustannuksia kunnille.

Aila Paloniemi
kansanedustaja (kesk)
www.ailapaloniemi.net