Kulttuurikeskustelu Saarijärvellä 1.11.2006

Järjestimme Saarijärvellä kulttuurikeskustelun otsikolla AKAT kulttuurin ASIALLA. Liisa Suomäki, Eila Maalampi, Sointu Tervanotko, Hilkka Sironen ja Irja Lähteenmäki keskustelivat kanssani taiteen ja kulttuurin hyvää tekevästä voimasta. Liisa Suomäki, maanmainio Akat -ryhmän runonikkari nosti esiin tärkeän seikan; sodasta on puhuttu ja kirjoitettu ja sitä on tutkittu lähes kaikkien muiden kuin sen ajan lasten näkökulmasta. Liisalla, sota-ajan lapsella on juuri nyt työn alla tekstejä sodan vuosista. Hän muisti elävästi senkin, kun kauppiaan rouva juoksi itkien kertomaan sodan syttymisestä.
Paitsi kulttuurin ja taiteen harrastamisen, myös taide-elämyksistä nauttimisen on monissa tutkimuksissa todettu lisäävän hyvinvointia ja työkykyä sekä vähentävän masentumisen mahdollisuutta. Markku T. Hyypän Pohjanmaa-tutkimukset kertovat juuri tästä. Pohjanmaan ruotsinkielisen alueen asukkaat elävät yhteisten harrastustensa ansiosta myös pitempään kuin saman alueen suomenkieliset