| Taiwan
- tasapainoilua suuren Kiinan naapurissa Ihan ensiksi hämmästyttää liikenteen sujuminen. Yli kahden miljoonan asukkaan Taipeissa elämä rullaa eikä turistin tarvitse rystyset valkeina puristaa käsilaukkuaan, kuten vähänkin suuremmassa kaupungissa on yleensä tapana. Toiseksi: ihmiset ovat ystävällisiä, kohteliaita ja kielitaitoisia. Ja he asuvat tiheästi. Olemme Taiwanissa. Suomi ja EU noudattavat selkeästi yhden Kiinan politiikkaa. Sen mukaan ainoa laillinen hallitus on Kiinan kansantasavallan hallitus ja Taiwan on osa Kiinaa. EU ylläpitää
Taiwanilla ei-hallitustenvälisiä kaupallis-taloudellisia suhteita.
Taiwan puolestaan on perustanut ympäri maailmaa epävirallisia
edustustoja, "Taipein kaupallisia ja kulttuuritoimistoja.". |
![]() |
| Kiinalaisten uuteen vuoteen valmistauduttiin myös temppeleissä. Taiwanilaisilla on tapana tuoda ruokatavaroita siunattavaksi pyhään rakennukseen.Kynttilät ja suitsukkeet ovat olennainen osa juhlamenoja. | |
| Taiwanin
23-miljoonainen väestö on äveriästä ja korkeasti koulutettua.
Moderni jälkiteollinen maa rankataan maailman 14. suurimmaksi
kauppamahdiksi.
EU:lle Taiwan on
kolmanneksi suurin kauppakumppani Aasiassa heti Japanin ja Kiinan jälkeen. |
![]() |
| Kiinaan
Taiwanin kautta ? Taiwanilaisten investoinnit Kiinaan ovat olleet huimassa kasvussa. Nyt lukemat näyttävät jo 70 mrd dollaria. Poliittisen tilanteen kiristyminen on vaikuttanut niin, että taiwanilaiset yritykset ovat tulleet varovaisemmiksi. Kiina on myös hyvää vauhtia muuttumassa liian kalliiksi tuotantopaikaksi ja investointien painopistettä ollaankin siirtämässä Etelä-Aasiaan. Käytännössä Kiinan koko elektroniikkateollisuus on taiwanilaisten yritysten hallussa, kertoo runsaan vuoden Finpron vientikeskusta Taipeissa luotsannut Eero Laitinen. |
|
| Kiinan markkinoille suomalaisten olisi helpompi yrittää taiwanilaisten yritysten kautta kuin yksin.. -Tänne on helppo tuoda, markkinat ovat avoimet ja liike-elämä puhuu sujuvaa englantia. | |
| Taipei on moderni aasialainen suurkaupunki. Pääkaupungin vaikutusalueella asuu viitisen miljoonaa ihmistä. Alue on yksi maailman tiheimmin rakennetuista. | |
| Suurin
ongelma on se, etteivät suomalaisyritykset tunne Taiwanin
mahdollisuuksia, Laitinen toteaa. Hämmästyttävää taikka ei, Taiwan
on yksi USA:n budjettivajeen päärahoittajista.
Hyvinvointiteknologialla
kysyntää |
![]() |
| Taiwanin yritysrakenne on erilainen kuin vaikkapa Koreassa, saman nimen alla ei toimi esimerkiksi pankkeja. | |
| Taiwanissa
on kymmenkunta suomalaisyritystä, Suomessa taiwanilaisia yrityksiä
toimii vastaavasti kolme. Suomen tärkeimmät vientituotteet Taiwaniin liittyvät telekommunikaatioon ja Wärtsilän dieseleihin. Myös paperi ja teräs kelpaavat. |
Maailman korkein pilvenpiirtäjä "101" erottuu kaupunkikuvassa. Noin 500 metriä korkea rakennus on japanilaisen tekniikan taidonnäyte Taiwanissa, jossa maanjäristykset ovat jokapäiväisiä. |
| -Enemmän
tuotavaa pitäisi kuitenkin keksiä, Eero Laitinen selittää. Hyvinvointiteknologia on uusi alue, joka kiinnostaa aasialaisia. Sendain kaupungissa, Japanissa avattiin viime vuonna Finnish Wellbeing Center, vanhusten hyvinvointikeskus, joka toteutettiin suomalais-japanilaisena yhteistyönä. Tavoitteena on ikäihmisten kotona asumisen ja itsenäisen elämän tukeminen mahdollisimman pitkään. Vastaavanlaisista keskuksista ollaan kiinnostuneita myös Koreassa ja Taiwanissa.. Herkkä status quo Suhteet Kiinaan ovat jo monimutkaisemmat. Eikä viileähköjä välejä liennytä ainakaan se, että Kiina on laatimassa lainsäädäntöä Taiwan-politiikkansa perusperiaatteista mukaan lukien voimankäytön mahdollisuus Taiwanin "itsenäisyysmielisten voimien " vastustamiseksi. Itsenäisyysmielisenä tunnettu Taiwanin presidentti Chen Shui-bian ja puoluekoalitionsa kärsi tappion Taiwanin parlamenttivaaleissa viime joulukuussa ja erosi saman tien puolueensa johdosta. |
![]() |
| Lientyvätkö Kiinan ja Taiwanin väliset suhteet, jää tässä tilanteessa vain arvailujen varaan. | Tässä valmistetaan dumplingeja.Ohueen taikinakuoreen kätketään äyriäisiä, lihaa, kalaa riisiä tai vihanneksia. New York Times listasi Dumpling Housen maailman kymmenen parhaimman ravintolan joukkoon ! |
| Taiwanin
sisäpolitiikan ikuinen kysymys on suhtautuminen manner-Kiinaan ja
Taiwanin itsenäisyyteen. Taiwanilaisten oma identiteetti vahvistuu sitä
mukaa kuin Kiinasta sodan jälkeen paenneiden sukupolvi harvenee.
Taiwanin persoonallisessa puoluekentässä Pan-blue liittoutuma on
Kiinaan yhdentymisen kannalla, liittoutumista suurempi, Pan-green
edustaa puolestaan itsenäisyysmyönteisempää linjaa. Pan-blue -ryhmään
kuuluva Sun Jat-senista ja Tsiang Kai-sekistä tunnettu Kuomingtang
hallitsi koko Kiinaa vuoteen 1949 saakka. Maailman rikkaimmaksi
poliittiseksi puolueeksi vielä nelisen vuotta sitten arvioitu
Kuomingtang on menettänyt otettaan ja siitä on irtautunut osa omiksi
ryhmikseen. Vielä lokakuussa tilanne mielipidetiedustelujen valossa oli se, että itsenäisyyttä kannatti 30 % taiwanilaisista ja yhdentymistä vain alle 7% vastanneista. |
![]() |
| Aila
Paloniemi kansanedustaja Keskustan eduskuntaryhmän 1. varapj |
Joukkueemme
taiwanilaisten herkkujen äärellä. Kuvassa vas. kansanedustaja Petri Salo Maritta puolisoineen, Sebastian Sass SDP:n, Mats Nyman RKP:n, Jari Haapiainen Keskustan ryhmäkansliasta, meikäläinen ja Tarja Parviainen Vihreiden ryhmäkansliasta
|
|
|
|
| Pieniä taiwanilaisia Tsiang Kai Sek Memorial Hallin lattialla. Rakastetun johtajan jättimäinen museo sisälsi huikean määrän poliittista historiaa sekä myös käyttöesineitä aamutossuista autoihin. | |