Kuntien menot ovat viime vuosina kasvaneet huomattavasti kansantalouden kasvua nopeammin. Viime vuonna menojen kasvu oli noin viiden prosentin luokkaa. Sisäministeriön laskelmien mukaan kuntien vuosikate tippuu kuin kivi vuosikymmenen vaihteen tienoilla, mikäli menojen kasvua ei kyetä hillitsemään. Samalla velkaantuminen pahenee ja mahdollisuudet peruspalvelujen järjestämiselle huononevat valtaosassa kuntia.
Samaan syssyyn palvelujen tuottamisen haasteet kasvavat, sillä väki vanhenee ja palvelujen kysyntä kasvaa. Kun tähän vielä lisätään se, että kuntien työvoimasta siirtyy iso osa eläkkeelle tulevan kymmenen vuoden aikana, ovat uudet keinot yhtälön ratkaisemiseksi enemmän kuin tarpeen.

Kuntaliitokset eivät tuo ratkaisua koko kuntakentän ongelmiin vaikka niistä yksittäisten kuntien kohdalla voi ollakin apua. Kannattaa muistaa, että sadan pienimmän kunnan yhteenlasketut menot ovat vain kolme prosenttia kaikkien kuntien menoista. Kuntaliitoksilla ei tutkimusten mukaan ole myöskään pystytty hillitsemään kustannuksia. On jopa käynyt niin, että vanhoja rakenteita on liitosten jälkeen entisestään "sementoitu". Kuluvan kuun alussa voimaan tulleella kuntajakolain muutoksella pyritäänkin siihen, että liitosten tuloksena syntyisi entistä iskukykyisempiä uusia kuntia palveluja järjestämään ja elinkeinopolitiikkaa toteuttamaan.
Jos kuntarakenteen muutoksiin mennään, ne on toteutettava vapaaehtoisesti. Kuntien olemassaolosta demokraattisina ja itsehallinnollisina yhteisöinä päättävät joka tapauksessa kuntalaiset itse.

Kun tavoitellaan kuntien menojen hillitsemistä ja palveluiden turvaamista on käytävä käsiksi niihin rakenteisiin, joilla palveluja tuotetaan. Sosiaali- ja terveydenhuolto kattaa yli puolet kuntien menoista.  Ikärakenteen ja muuttoliikkeen seurauksena palvelutarpeeseen vastaaminen edellyttää yhtä kuntaa laajempaa alueellista, lähinnä maakunnallista palveluverkostoa. Tietotekniikan hyväksikäyttö, kalliiden laitteiden hankkiminen jne. vaativat maakuntarajat ylittävää pohdintaa. Myös palvelujen hankinta ja kilpailuttaminen vaativat erityisosaamista ja jos pelkästään pieniä määriä kilpailutetaan, lisäkulut voivat ylittävää kilpailun tuoman hyödyn. Työnjakoa poliittisen ja ammatillisen päätöksenteon välillä on myös syytä selventää.

UUSIA MALLEJA HAETAAN
Palvelujen järjestämiseksi haetaan parhaillaan uusia vaihtoehtoisia malleja. Yksi tapa on hoitaa asia seudullisen palvelusuunnitelman avulla. Tällöin puhutaan tavallisimpien peruspalvelujen sijoittumisesta yhtä kuntaa suuremmalle alueelle. Tavallisimmat peruspalvelut ja päätöksenteko pysyisivät näin lähellä kansalaista. Puutteena on se, että perus- ja erikoissairaanhoito sekä sosiaalitoimi jäisivät edelleen eri organisaatioihin.
Terveyspiiri -mallissa perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito yhdistettäisiin sairaanhoitopiirin sisällä. Mukaan otettaisiin myös sosiaalipalvelut. Tätä mallia järjestellään parhaillaan Päijät-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa. Kainuussa mukana on myös koulutoimi ja päätökset nuijitaan maakuntahallinnossa.
Kyetäänkö terveyspiiri-mallissa poliittinen ja ammatillinen johtaminen eriyttämään järkevästi toisistaan ja pääseekö erikoissairaanhoito tässä mallissa liian määräävään asemaan perusterveydenhuollon kustannuksella, tätä pohditaan.
Kelamallin idea on, että Kela sopii kunnan kanssa palvelujen hankkimisesta etukäteen määritellyn hinnan ja muiden sopimusehtojen mukaisesti. Kunta hankkii vakuutukseen tarvittavat varat osin verotuloina, osin valtionosuuksina kuten nytkin. Vakuutusjärjestelmä solmisi palvelusopimukset, joissa määriteltäisiin palvelujen hinta- ja laatutasot sekä määrälliset kehykset. Sairausvakuutuksen tukema yksityinen palvelujärjestelmä toimisi nykytapaan.
Kelamallissa askarruttaa hoitosuhteiden jatkuvuus, mikäli palveluntuottajat vaihtuvat tiheään. Pohdittava on myös, jääkö ehkäisevä terveydenhuolto tässä mallissa liian vähälle huomiolle. Keskusteluitta ei voi sivuuttaa sitäkään, että kelamallissa kunnat luopuisivat paitsi palvelujen järjestämisvelvoitteesta, myös mahdollisuudesta päättää siitä, mistä palvelut hankitaan.

Aila Paloniemi
kansanedustaja
Keskustan eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja