Kansanedustaja Aila Paloniemi jatkaa Opetushallituksen
johtokunnan
puheenjohtajana
Valtioneuvosto on nimittänyt tänään Opetushallituksen johtokunnan kaudelle 11.5.
2007 - 30.4.2011. Johtokunnan puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Aila
Paloniemi.
Opetushallituksen johtokunnan jäseninä toimivat nelivuotiskaudella
kansanedustaja Christina Gestrin, kansanedustaja Jukka Gustafsson,
kansanedustaja Jyrki Kasvi, koulutusjohtaja Markku Koponen, kehittämispäällikkö
Matti Lahtinen, koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija Saana Siekkinen
ja kansanedustaja Raija Vahasalo. Lisäksi johtokunnan jäseninä ovat
Opetushallituksen pääjohtaja sekä Opetushallituksen henkilöstön keskuudestaan
valitsema henkilö.
Johtokunnan tehtävinä on osallistua Opetushallituksen toiminnan kehittämiseen,
hyväksyä muun muassa toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvioehdotuksen
valmistelun suuntaviivat, seurata ja arvioida opetussuunnitelmien perusteiden
uudistamista ja kehittämistä, ratkaista Opetushallitukselle kuuluvat
koulutuspoliittisesti merkittävät asiat sekä hyväksyä ja allekirjoittaa yhdessä
pääjohtajan kanssa Opetushallituksen tilinpäätös ja toimintakertomus.