Omaishoitajien asema vihdoin paremmaksi

Omaishoitajien työn arvo on juhlapuheissa tunnustettu jo pitkään, nyt heidän asemaansa saadaan vihdoin konkreettista parannusta. Ensi vuoden budjetissa omaishoitajien alinta hoitopalkkiota korotetaan 67:llä eurolla, näin se nousee 300 euroon kuukaudessa. Lisäksi omaishoitajan ja perhehoitajan hoitopalkkion indeksisuoja paranee. Pisteenä iin päälle omaishoito saa oman lain.  
Omaishoitajan asemaa parannetaan myös saattohoitotilanteissa. Hoitopalkkio on ensi vuonna vähintään 600 euroa kuukaudessa niissä tilanteissa, joissa omaishoitaja joutuu jäämään määräaikaisesti töistä pois läheisen tai omaisen saattohoidon takia.
Uudistukset eivät tule vähääkään liian aikaisin. Suomi ikääntyy jopa eurooppalaisittain katsottuna ennätyksellisen nopeasti. Vuonna 2030 65 vuotta täyttäneiden suomalaisten määrä on liki kaksinkertainen tähän päivään verrattuna. Erityisen voimakkaasti kasvaa yli 80-vuotiaiden kansalaisten määrä. Meidän on kaikin keinoin luotava olosuhteet, joissa ikääntyneetkin voivat elää mahdollisimman toimintakykyisinä ja terveinä.
Ensi vuonna ikäihmisiä koskevaan lakiin saadaan myös palvelutarpeen arviointi. Kiireellisissä tapauksissa palvelutarve on kyettävä arvioimaan heti, ei-kiireellisissä tapauksissa kuntien on järjestettävä arviointi viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä yhteydenotosta. Vaikka uudistus onkin saanut nimekseen hoivatakuu, kyse on pikemminkin hyvän palvelun periaatteen kirjaamisesta lakiin.
Jos esimerkiksi apuvälineiden taikka kotipalvelujen saanti viipyy, voi tuloksena olla se, että asiakas löytää itsensä laitoksesta. Vanhuspoliittiset tavoitteemme, esimerkiksi kotona asuminen mahdollisimman pitkään, jäisivät näin toteutumatta. Viime vuonna kunnat saivat käyttöönsä palvelusetelit. Uudistus tarjoaa aiempaa monipuolisemmat mahdollisuudet palvelujen hankkimiseen. Palvelusetelit ovat myös synnyttäneet uutta, kaivattua yrittäjyyttä. On selvää, että julkisten palvelujen rinnalle tarvitsemme myös yksityisiä ja järjestöjen tuottamia palveluja.
Palvelutarpeen arviointi muuttaa kuntien palvelutilanteen näkyväksi, niin että omaisetkin kykenevät paremmin hahmottamaan tilanteen. Mikäli kaikkiin palvelutarpeisiin ei voida heti vastata, on tehtävä jonoja, kuten terveydenhuollossakin. Palvelutarpeen arvioinnissa käytetään toimintakykymittareita. Mittareita kehitetään koko ajan jotta myös henkisen jaksamisen mittaaminen on mahdollista. Arvioinnissa selvitetään myös sosiaalihuollon palvelujen, kuten  esimerkiksi asunnon muutostöiden, kuljetus- tai vammaispalvelujen tarvetta.
Kotikuntalakikin on kaivannut remonttia. Kun tilanne on tällä hetkellä se, että laitoshoidossa oleva ei ole aina voinut siirtyä lastensa luokse vaikka olisi halunnut muuttaa paikkakuntaa, jatkossa laitoshoidossa oleva voi esteettä siirtyä kunnasta toiseen. On selvää, että ikäihmisilläkin pitää olla tämä perusoikeus, olkoonkin että uudistuksen ennakoidaan lisäävän laitoshuollon määrän kasvua suurissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa.

Väestön ikääntymiseen ja palvelutarpeen kasvuun on varauduttava kaikilla rintamilla. Kotitalousvähennystä suunnataan nyt entistä selvemmin hoito- ja hoivatyöhön. Verovähennysoikeus peräti kaksinkertaistuu. Hyöty on runsaat 2000 euroa vuodessa, jonka kumpikin puoliso voi vähentää. Tälläkin tavalla voidaan parantaa seniorikansalaisten ja vammaisten mahdollisuuksia saada palveluja ja myös valinnanvapaus lisääntyy.   

Aila Paloniemi
kansanedustaja (kesk)
sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen
Jyväskylä