SUOMEN TYÖELÄMÄÄN TARVITAAN LISÄÄ LUOVUUTTA Tutkimuksin on todistettu, että ihminen kokee työssään paljon useammin luovuuden, vahvuuden, onnellisuuden ja tyytyväisyyden kokemuksia kuin vapaa-ajallaan. Näin väittää muun muassa luovuustutkija Jussi T. Koski joka lähestyy kouluttajana ja teoreetikkona suomalaista työelämää vastakkaisesta suunnasta kuin professori Juha Siltala teoksessaan Työelämän lyhyt historia. Koski kritisoi meihin syvään iskostettua käsitystä, että työnteko on tai sen pitäisi olla silkkaa kärsimystä. Luovuuden perusolemukseen kuuluu innostus tehdä asioita uudella tavalla. Luovuuteen voi rohkaista ja ohjata mutta itse kukin keksii lopulta itse ne keinot, joilla luovuuttaan ilmentää. Kaikista ei tarvitse tulla luovia innovaattoreita, pelkkä arjen luovuuskin tuottaa iloa ja helpottaa askareita. Olen mukana hallitusohjelmassa mainitun luovuusstrategian jatkotyöstössä. Työryhmäni pohtii "luova ihminen" otsikon alla konkreettisia toimenpide-ehdotuksia mm. siihen, millä tavoin luovuus saataisiin nykyistä paremmin mukaan työelämään. Aiheesta on ilmestynyt varsin kiintoisa työministeriön julkaisu, Luova työote- tuottava työ. Työ joka kannustaa tekijäänsä uudistamaan ja kehittämään toimintaa ja sen tuloksia on paitsi hyvän, myös luovuutta tukevan työn lähtökohta. Sellaisena se on myös yritteliäisyyden keskeinen taustavoima. Yrittäjyyden laimea suosio ja työn heikohko veto viestivät, että työn tekemisen mallit eivät nyt kunnolla vastaa näihin haasteisiin, tuoreessa opuksessa todetaan. Monella meistä on kokemuksia siitä, kuinka kysyvä, ihmettelevä, kyseenalaistava ja uutta luova työntekijä koetaan usein hankalaksi, erikoiseksi, jopa häiriköksi työpaikallaan. Nyt on korkea aika ymmärtää, että reserviin jääneet voimavaramme, ihmiset työpaikoilla, heidän kykynsä ja luovuutensa on otettava käyttöön. Luovuutta tukeva ympäristö on sellainen, jota ihmiset muutenkin kaipaavat työssään. Siinä on vapautta, luottamusta, haastetta, vuorovaikutusta ja letkeää leikkimieltä, kuten tuore työministeriön julkaisu kuvaa. Syvällistä ja laajalle ulottuvaa korjausliikettä siis tarvitaan kansallisessa toimintaympäristössämme. Luovuus ei näy välttämättä suurina innovaatioina, pikemminkin kyse on vähemmän näkyvästä kyvystä uudistua, oppia uutta ja soveltaa sitä lisäarvoa tuottavasti käsillä oleviin tehtäviin. Oppimisen ja luovuuden väliset yhteydet ovat toisiaan tukevia. Työ ymmärretään kuitenkin usein toiminnaksi, joka tapahtuu sen jälkeen kun se on "opittu".  Elinikäisen oppimisen kannalta tällainen koulutuksen ja työn vastakkainasettelu on niinikään haitallista. Vaikka johtamisen ihanteet ovat viime vuosina kehittyneet luovuutta tukevaan suuntaan, todellisuus, organisaatiot ja toimintamentaliteetti eivät vieläkään näytä antavan tilaa tällaisen ihanteen mukaiselle johtajaroolille, toteaa Mari Kira ( 2003) tutkimuksessaan.  Toiminta työpaikoilla perustuu vielä ennalta määritettävyyden, yhdenmukaisuuden ja standardisoinnin ihanteisiin. Työntekijän minuus jää tällaisessa työssä käyttämättä. Toivon hartaasti, että luovuutta tukeva johtamisote työpaikoillamme yleistyy; se korostaa rajojaan etsivän työtavan edistämistä säännöillä ohjaamisen sijasta, se tukeutuu arvoihin, visioihin ja yhteisesti miellettyihin tavoitteisiin, se pohjaa delegoivan työnjaon malliin. Luovuutta tukeva johtamisote ymmärtää levon ja vapaa-ajan merkityksen, ja ymmärtää riskinottamista ja erehdyksistä oppimista. Se tukeutuu työntekijöiden osallisuuteen organisaation ja toiminnan kehittämistyössä. Aila Paloniemi kansanedustaja Keskustan eduskuntaryhmän 1.varapj