LASTENSUOJELULAIN UUDISTUS VALMISTEILLA

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Virpa Puisto arvostelee kovin sanoin
sekä peruspalveluministeri Liisa Hyssälää että lastensuojelulain
kokonaisuudistuksen valmistelutilannetta (Uutispäivä Demari 14.3.2006).
Osansa saa myös lapsiasiavaltuutettu, joka on toiminut virassaan vasta
reilut puoli vuotta ja ehtinyt jo tehdä monia hyviä avauksia lasten aseman
parantamiseksi.

En voi ymmärtää Puiston rankkaa kritiikkiä lastensuojelulain
valmistelua kohtaan. Sanoisin pikemminkin, että vihdoinkin uudistusta valmistellaan.
Kokonaisuudistuksen tarve on ollut nähtävissä jo vuosia. Jos edellisellä
hallituksella esimerkiksi olisi ollut tahtoa valmistella se, uusi laki olisi
jo käytössä.
Lastensuojelulain kokonaisuudistusta valmistelevan työryhmän toimikausi
jatkuu 31.3.2006 saakka, jonka jälkeen esitys lähtee laajalle lausuntokierrokselle.
Keskeisiksi lain uudistamisen tavoitteiksi ovat nousseet mm. lapsen edun
nykyistä parempi huomioon ottaminen lastensuojelun työskentelyssä ja
viranomaisten välisen yhteistyön lisääminen. Painopisteinä ovat myös
lastensuojelutyön suunnitelmallisuuden lisääminen sekä varhainen puuttuminen
perheen ja lapsen ongelmiin. Hallituksen esitystä voidaan odottaa
eduskunnalle syksyllä.

Lastensuojelulain kokonaisuudistus on erityisen tärkeää senkin vuoksi, että
näkyvissä on vasta jäävuoren huippu lasten kaltoinkohtelussa. Eduskunnan
oikeusasiamiehen äsken esittelemä erilliskertomus perhe- ja
lähisuhdeväkivallasta Suomessa kertoo karua kieltään siitä, että läheskään
kaikissa tapauksissa viranomaiset eivät ilmoita lapsiin kohdistuvaa
väkivaltaa eteenpäin. Kun lastensuojelulain kokonaisuudistuksessa säädetään
myös ilmoitusvelvollisuudesta tarkemmin, voidaan olettaa, että tapauksia
tulee julki entistä enemmän.
Edustaja Puisto on jatkuvasti kritisoinut uutta lastensuojelulain
tasausjärjestelmää. Vanha järjestelmä on kuitenkin osoittautunut
kustannuksiltaan vaikeasti ennakoitavaksi ja alueellisesti eriarvoiseksi.
Suuret kunnat ovat hyötyneet, pienet kunnat ovat jääneet nettomaksajiksi.
Järjestelmän kokonaiskustannukset kasvoivat kolmen vuoden aikana peräti 60%.
Järjestelmä ei myöskään kannustanut, toisin kuin edustaja Puisto väittää,
kuntia kehittämään lastensuojelun avohuoltoa, vaikka tarkoitus
oli. Päinvastoin sekä laitossijoitusten määrä että kustannukset
moninkertaistuivat muutamassa vuodessa.

Onkin tärkeää, että rahoitusjärjestelmä pitää lastensuojelun painopisteen
varhaisessa puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä. Silloin, kun kodin
ulkopuolelle sijoittaminen on lapsen edun kannalta paras vaihtoehto,
lapsilla ja nuorilla pitää myös Suomessa olla oikeus perheenomaiseen
hoitoon. Tämä on vanhan tasausjärjestelmän seurauksena aivan selkeästi
vaarantunut.
Kunnat ovat vanhassa järjestelmässä valinneet mieluiten kalliit
laitossijoitukset, ja saaneet siitä tuntuvan korvauksen valtilolta. Kunnissa
ei ole usein edes mietitty muiden vaihtoehtojen kehittämistä.
Inhimillisen ja monin verroin laitossijoitusta edullisemman perhehoidon
asema on vähentynyt kymmenessä vuodessa alle 40:een prosenttiin kaikista
sijoituksista. Vertailun vuoksi mainittakoon Norja, jossa yli 80%
sijoituksista tehdään perheisiin. Myös Ruotsissa perhehoidon asema on
selvästi parempi kuin Suomessa (yli 70% kaikista sijoituksista perheisiin).
Väite siitä, että sijaisperheitä ei saa, on osoitettu vääräksi.
SOS-lapsikylän ja Perhehoitoliiton viime syksynä tekemästä selvityksestä käy
ilmi, että joka neljäs suomalainen aikuinen on kiinnostunut
sijaisvanhemmuudesta.

Aila Paloniemi


kansanedustaja
Keskustan eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja