3.10.2006

Kansanedustaja Aila Paloniemen puhe hallituksen esitys laiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta ja laiksi kuntajakolain muuttamisesta - lähetekeskustelussa

Haluan kiittää hallitusta ja erityisesti ministeri Mannista sitkeydestä ja päättäväisyydestä tämän lain valmistelussa.

Puheena oleva historiallinen, mahdollistava puitelaki vastaa hyvin keskustan tavoitteita. Lain lähtökohta on kuntien itsehallinnon ja demokraattisen päätöksenteon kunnioittaminen ja siksi se on pikemminkin uudistuksia tukeva kuin uudistuksiin pakottava puitelaki. Peruspalvelut on turvattava jatkossakin tasa-arvoisesti kaikkialla maassa.

Kunta- ja palvelurakenneuudistus koskee ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä. Laki velvoittaa perusterveydenhuollon järjestettäväksi kunnissa vähintään 20 000 väestöpohjalle. Kuitenkin tilanne on se, että meiltä löytyy Suomesta joitakin seutukuntia, esimerkiksi Keski-Suomessa Joutsan seutu, jossa tuon tavoitteen täyttäminen on järkevän toiminnallisen kokonaisuuden näkökulmasta kertakaikkisen mahdotonta toteuttaa. Tällaisissa tapauksissa väestöpohjavelvoitteesta on voitava poiketa.

Edustaja Lintonen varoitti puheenvuorossaan hokemasta mantran lailla yksityisten palvelujen paremmuutta julkisiin nähden. Hän totesi sosialidemokraattien vertailevan avarasti mutta kriittisesti eri järjestämistapoja. Vahvat peruskunnat ovat hänen mielestään ainoa ratkaisu selvitä palveluhaasteesta jatkossa. Minä puolestani toivoisin, että vahvaa peruskunta-ajatusta eli suomeksi kuntaliitoksia ei hoettaisi mantran lailla ratkaisuna kuntien talousongelmiin. Kunnan koko näet ei ratkaise talousongelmia, se on tutkittu ja selvitetty. Vaikka 100 pienintä kuntaa asukkaineen ja byrokratioineen pyyhkäistäisiin tästä heti kokonaan kartalta, säästö jäisi noin 3 prosenttiin kuntien kokonaismenoista. Toisaalta 20 tehokkaimman kunnan joukossa on 18 alle 10 000 asukkaan kuntaa.

Yhteistoiminta on mahdollistanut palvelujen järjestämisen jopa kuntien keskimääräisiä asukaskohtaisia kustannuksia edullisemmin näissä kunnissa. Tämä tosiasia on myös uskallettava sanoa ääneen ja siitäkin on voitava keskustella. Jos ei yksityinen, ei myöskään suuri ole aina edullista ja tehokasta palvelujen järjestämistä. Onhan meillä tästä esimerkkejä Pääkaupunkiseudullakin. Toisaalta monissa pienissä kunnissa on osattu järjestää esimerkiksi kansanterveystyön palveluketjut saumattomiksi, tehokkaiksi ja toimiviksi. Ei pidä heittää hyviä, toimivia malleja pesuveden mukana.

Puitelaki rohkaisee joka tapauksessa palvelujen uusiin tuottamis- ja järjestämistapoihin. Kuntaliitoksia syntyy silloin, kun niillä voidaan saavuttaa asukkaiden kannalta selvää etua. Kolmen kunnan uusi Äänekoski on tästä hyvä keskisuomalainen esimerkki. Keskustalaiset kuntapäättäjät eivät vastusta järkeviä liitoksia, se kannattaisi jo vihdoin havaita. Valtaosa liitosselvityksistä tehdään tälläkin hetkellä, kuten ministeri Manninenkin mainitsi, keskustavetoisissa kunnissa.

Kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmää tullaan nyt uudistamaan nykyistä yksinkertaisemmaksi. Olen kuitenkin helpottunut siitä, että puitelakiin kirjattu tavoite hallinnonalakohtaisten valtionosuuksien yhdistämisestä loiveni loppumetreillä. Tavoite ei koske korvamerkittyjä määrärahoja, ja muutenkin tullaan erittäin tarkasti selvittämään, missä laajuudessa valtionosuuksia ylipäätään voidaan yhdistää. Viittaan tällä erityisesti opetustoimen valtionosuuksiin.

Kaiken kaikkiaan tämä puitelaki antaa vahvan sysäyksen palvelujen turvaamiselle kunnissa. Nyt edetään vaiheittain ja prosessi jatkuu. Alueet ja kunnat päättävät viime kädessä itse, minkä näköinen kunta- ja palvelurakenne meillä on tulevaisuudessa.