Verkkolehti Apila 10.12.2006
PALONIEMI PALAUTTAISI KANSALAISTAIDON OPPIAINEEKSI KOULUIHIN
Keskustan eduskuntaryhmän ensimmäinen
varapuheenjohtaja Aila Paloniemi palauttaisi kansalaistaidon osaksi
lasten ja nuorten perusopetusohjelmaa. Kansalaistaito poistui peruskoulun
oppiaineiden joukosta vuonna 2000, jolloin lakeja perusopetuksesta,
lukioista ja ammatillisista koulutuksesta muutettiin.
Lakiuudistusten myötä terveystieto sai itsenäisen oppiaineen aseman
peruskoulujen ja lukioiden opetuksessa.
Paloniemen mielestä suomalaisten lasten ja nuorten valmiudet yhteiskunnassa
toimimiseen ovat heikentyneet, joten kansalaistaito olisi syytä palauttaa
oppiaineeksi.
- Nuorilla on tänään ongelmia yhteiskunnallisten valmiuksien osalta. He
eivät välttämättä tiedä, miten virastoissa on asioitava tai kuinka
opiskelupaikkaa haetaan. Nämä ovat muutamia esimerkkejä.
Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtajana toimivan Paloniemen mielestä
kansalaistaidon ottaminen takaisin oppiaineeksi vahvistaisi
koulutusjärjestelmän perustehtävää.
- Koulun ensisijainen tehtävä on kasvattaa lapsia ja nuoria elämää varten,
hän sanoo.
Tuomas Koivuniemi