Kansanedustaja Aila Paloniemi
jatkaa Perhehoitoliiton puheenjohtajana
Perhehoitoliiton liittokokous valitsi
kansanedustaja Aila Paloniemen (Kesk.)kolmannelle kolmevuotiskaudelle
Perhehoitoliiton puheenjohtajaksi. Liittokokous kokoontui Jyväskylässä 17.4.
Perhehoitoliiton hallituksen varsinaiseksi jäseneksi valittiin Tiina Pitko
Uudenmaan sijaiskotiyhdistyksestä. Varajäseniksi valittiin Juha Kalapudas
Oulun seudun sijaisvanhemmat ry:stä sekä Hanna Hakala Hämeen
perhehoitajista.
Liittokokous hyväksyi Perhehoitoliiton
uudeksi yhteisöjäseneksi Nuorten Ystävät ry:n. Oulussa sijaitseva Nuorten
Ystävät on vuonna 1907 perustettu, valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan
asiantuntija- ja vaikuttajajärjestö.
Liittokokouksen mielestä on
välttämätöntä, että perhehoidon lainsäädäntö uudistetaan tämän vuoden
aikana. Nykyisessä hallitusohjelmassa sijaishuollon painopiste on
perhehoidossa. Samoin kunnissa pyritään voimakkaasti lisäämään perhehoidon
käyttöä. Esimerkiksi Helsinki pyrkii sijoittamaan alle 12-vuotiaat lapset
ensisijaisesti perhehoitoon, ja Espoossa ja Vantaallakin sijoitusten
painopiste on perhehoidossa (HS 17.4.2010). Jotta näihin tavoitteisiin
päästään, on perhehoidon toimintaedellytykset ensin turvattava uudella
perhehoitolailla. Nykyisin perhehoitoa säätelevät lait ovat hajallaan, ja
niitä tulkitaan eri tavoin eri puolilla maata. Perhehoidon käytännöt
saataisiin uuden lain myötä yhteneväiseksi, jolloin esimerkiksi hoitoon
sijoitetuista maksettavista palkkioista, perhehoitajien tuesta ja
sosiaaliturvasta säädettäisiin laissa.
Uusi perhehoitolaki tukee myös vanhusten
perhehoidon lisäämistä. Tämän hoivavaihtoehdon kehittämiseksi ja tunnetuksi
tekemiseksi Perhehoitoliitto on saamassa sosiaali- ja terveysministeriöltä
70 000 euroa vuoden mittaiseen hankkeeseen.
Perhehoitoliiton liittokokous on
tyytyväinen sosiaali- ja terveysministeriön vuosi sitten asettaman
perhehoidon valtakunnallisen toimintaohjelman ja lainsäädännön
kehittämistyöryhmän väliraporttiin. Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
puolestaan laatii parhaillaan perhehoidon valtakunnallista toimintaohjelmaa
uuden perhehoitolain valmistelun rinnalla.
Perhehoitoliitto ry toimii turvatakseen
mahdollisimman monelle huolenpitoa tarvitsevalle oikeuden ja mahdollisuuden
elää perheessä. Perhehoitoliitto on valtakunnallinen sijaisvanhempien ja
perhehoitajien järjestö, joka on perustettu vuonna 1983. Sen
paikallisyhdistyksiin kuuluu noin 3700 jäsentä.