Tiedote 25.3.2010
Keljonlahden voimalaitosinvestoinnin riskit sivuutettiin
Jyväskylän Energian Keljonlahden voimalaitosinvestoinnin hallinnointi on
huomattavalta osin pettänyt talouden ja keskeisimmän laitehankinnan,
polttoainekattilan osalta. Tämän päivän tietojen valossa voimalaitos tulee
maksamaan kaupunkilaisille vähintään 50 miljoonaa euroa enemmän kuin laskelmissa
arvioitiin. Puun polttoaineosuus tuotannosta voi olla enintään 30 %, kun
valtuusto investointipäätöksen hyväksyessään edellytti sen olevan 70 %.
Jälkikäteen hankittu ympäristölupa hiilen polttamiseksi kertoo yhtiön
varautumisesta ongelmiin turpeen ja puun saatavuuden suhteen. Miksi puun ja
turpeen saatavuutta ei arvioitu perusteellisesti jo hanketta suunniteltaessa,
kuten me vaadimme?
Investointipäätös perustui puutteellisiin selvityksiin ja laskelmiin.
Meitä, jotka ennen valtuuston investointipäätöstä kritisoimme JE.n teettämiä
laskelmia, hintaa, riskianalyysien heikkoutta ja voimalan sijaintia, ei haluttu
kuulla. Keskisuomalaisen pääkirjoituksesta saimme lukea heiluttavamme Fortumin
lippua. Nyt on jokaisen arvioitavissa, siitäkö kunnon selvitysten vaatimisessa
megaluokan investointipäätöksen pohjaksi oli kysymys. Oma pöyristyttävä lukunsa
on se, että esisopimus solmittiin jo pari vuotta ennen valtuuston päätöstä
kattilasta, joka soveltuu huonosti puun ja turpeen yhteiskäyttöön.
Kattilahankintaa ei kyseenalaistettu senkään jälkeen kun valtuusto oli selkeästi
linjannut puun ja turpeen käyttösuhteesta. Voimalaitosinvestoinnissa eivät tämän
päivän tietojen mukaan ole toteutumassa myöskään muut valtuuston edellyttämät
asiat.
Vaihtoehtoinen etenemistie oli mahdollinen.
Vastakaikua ei saanut sekään, että esitimme useaan otteeseen todellisena
vaihtoehtona pohdittavaksi Rauhalahden voimalaitoksen kehittämistä ja käyttöiän
pidentämistä savukaasupesuriin investoimalla. Näillä toimilla olisi
merkittävästi pienemmin investoinnein turvattu kaupungin asukkaille ja
elinkeinoelämälle kohtuuhintainen sähkön ja lämmön saanti hyvin pitkälle
tulevaisuuteen ilman tarpeettomia riskejä, jotka nyt näyttävät konkretisoituvan.
Toivoa sopii, että valtuuston enemmistön vuonna 2007 päättämä
voimalaitosinvestointi ei osoittaudu strategiseksi emämunaukseksi. Joka
tapauksessa on selvää, että kotitaloudet ja yrittäjät maksavat kaikki ne virheet
ja lisäkustannukset, joita päätöksestä on jo tähän mennessä aiheutunut. Kukaan
muu näitä ei maksa.
Kansanedustajat
Matti Kangas (vas.)
Reijo Laitinen (sd.)
Aila Paloniemi (kesk.)
Jyväskylä