TIEDOTE 4.6.2009
Taito ry:n hallitus: Taito- ja taideaineet tukevat luovuutta ja hyvinvointia
Opetusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotukset perusopetuksen
yleisiksi valtakunnallisiksi tavoitteiksi ja perusopetuksen tuntijaoksi
hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti. Hallitusohjelmassa on sitouduttu
vahvistamaan perusopetuksessa taito- ja taideaineiden asemaa. Ministeri Henna
Virkkunen on puhunut julkisuudessa myönteisesti taito- ja taideaineiden
merkityksestä ja kirjoittaa blogissaan 27.4.2009 seuraavasti: "Luovuus sinänsä
syntyy jo lapsena. Tiedämme kuinka tärkeää on leikin kautta tukea lasten
luovuutta. Eikä tätä pidä peruskoulussakaan tukahduttaa. Perusopetuksen
tuntijakoa ollaankin uudistamassa niin, että taito- ja taideaineiden osuutta
lisätään".
Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n hallitus iloitsee ministeri Virkkusen
viisaasta kannanotosta ja puoltaa ajatusta erittäin lämpimästi. Koko ikäluokalle
suunnattu käsityönopetus on hyvin merkittävää ja vaikutukset ovat monella
tavalla myönteiset.
Käsityötaidot ovat osa elämänhallintaa ja tukevat ihmisen kykyä tarttua
aktiivisesti asioihin ja löytää käytännöllisiä ratkaisuja. Käsityö on
voimaannuttavaa toimintaa, joka vahvistaa ihmisen persoonaa ja uskoa omiin
mahdollisuuksiin. Samalla se antaa eväitä taloudellisiin ja järkeviin
toimintoihin jokapäiväisessä elämässä.
Kestävällä käsityöllä edistetään kestävää kehitystä vahvistamalla kestävyyteen
liittyvää osaamispääomaa, edistämällä järkevää materiaalinkäyttöä sekä
valmistamalla käyttöä ja aikaa kestäviä tuotteita. Taito valmistaa ja korjata
vaatteita ja kodinesineitä istuu myös saumattomasti kestävän kehityksen linjaan.
Esineiden tutkiminen ja valmistaminen vahvistavat tuote- ja laatutuntemusta ja
näin auttavat tekemään hyviä kulutusratkaisuja.
Taito- ja taideaineiden osuutta tulee lisätä perusopetuksen lisäksi myös
opettajankoulutuksessa. Käsityöllä, kuten muillakin taito- ja taideaineilla on
oma pedagogiikkansa ja erityisosaamisensa ja siksi on tärkeää käyttää
aineenopettajia. Valinnaisuuden lisääminen taito- ja taideaineissa ei pelkästään
takaa ko. aineiden saannin paranemista oppilaille. Yhteistyötä taito- ja
taideaineiden välillä ja myös perusopetuksen ja taiteen perusopetusta antavien
oppilaitosten ja järjestöjen välillä tulee lisätä sekä poistaa yhteistyön
esteitä.
Käsityön kieli on globaalia ainutlaatuista toimintaa, joka voi johtaa
oppimiseen, luoviin ratkaisuihin, uniikkeihin tuotteisiin ja yritystoimintaan.
Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n hallitus esittää vetoomuksen
lisätä taito- ja taideaineiden osuutta perusopetuksessa.
Opetusneuvos Eija Vähälä, pj, Kuopion muotoiluakatemia
Toimitusjohtaja Antti Rantalainen, varapj, Rantalainen Oy
Professori Antti Hautamäki, Jyväskylän yliopisto
Johtaja Leila Helaakoski, Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus
Kehitysjohtaja Olli Hietanen, Turun kauppakorkeakoulu/Tulevaisuuden
tutkimuskeskus
Yritysvastuun ja viestinnän asiantuntija Sari Kuvaja
Toiminnanjohtaja Anne Ossi, Taito Itä-Suomi
Kansanedustaja, Opetushallituksen johtokunnan pj
Aila Paloniemi