TIEDOTE 19.8.2009
Palkkatukityöllistämisen alasajo estettävä
Valmisteilla oleva lakimuutos julkisesta työvoimapalvelusta uhkaa romahduttaa
mahdollisuudet työllistää palkkatuella heikossa työmarkkina-asemassa olevat
pitkäaikaistyöttömät, totesi kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk) Jyväskylässä
19.8. pidetyssä Keski-Suomen välityömarkkinoiden KEVÄT-kehittämisohjelman
tiedotustilaisuudessa.
Uhkaavan romahduksen aiheuttaisi EU:n valtiontukisäännöksen de minimis-tuki,
jonka kynnysarvo on lakiesityksessä vain 200.000 euroa työllistäjää kohti
kolmen vuoden aikana.
Jos lakiin ei saada korjausta, varsinkin isot kolmannen sektorin työllistäjät
kuten työvalmennusyksiköt/-säätiöt ja Katulähetys joutuisivat supistamaan
rajusti
pitkäaikaistyöttömien palkkatukityöllistämistä. Esimerkiksi Jyväskylässä
satojen
pitkäaikaistyöttömien työn jatkuminen vuoden vaihteen jälkeen vaarantuisi. De
minimis-säännön
soveltaminen palkkatukiin lisäisi kuntien menoja ja myös työllistäminen jäisi
entistä enemmän kuntien vastuulle.
-Jyväskylän työmarkkinatuen saajista on tällä hetkellä noin 1400 ihmistä
aktiivitoimien piirissä. Jos aktiivitoimenpiteissä olevien määrä vähenisi
vaikkapa 500 hengellä, kasvaisivat kaupungin työmarkkinatukimenot nykyisestä
runsaasta 5 miljoonasta eurosta yli 6,6 miljoonaan euroon, Paloniemi laski.
-Ydinkysymys on se, miten elinkeinon harjoittaminen ja taloudellinen toiminta
määritellään, kun kyseessä ovat kolmannen sektorin toimijat, Paloniemi totesi.
Hänen mielestään komission kanssa pitäisi voida neuvotella
ryhmäpoikkeusasetuksen mahdollisuudesta palkkatukityöllistämisessä.
Ryhmäpoikkeusmenettely poistaisi nykyisen ongelman, sillä se nostaisi
palkkatuen kynnysarvon 5 miljoonaan euroon. De minimistuen väliaikainen
nostaminenkaan 500 000 euroon ei poistaisi ongelmaa.
Lakiesityksen julkisesta työvoimapalvelusta on määrä tulla eduskuntaan syksyllä.