Tiedote 13.3.2009
OPM-apuraha Jyväskylän seudun kansanmusiikkiyhdistykselle
Opetusministeriö myönsi Jyväskylän seudun kansanmusiikkiyhdistykselle 25.000
euron apurahan kerhotoiminnan käynnistämiseen vuodelle 2009 osana hallituksen
lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa. Tämän hankkeen vahvana
vaikuttajana ja mahdollistajana on toiminut kansanedustaja Aila Paloniemi.
Tämän päivän Suomessa erityinen huolenaihe ovat syrjäytymisvaarassa olevat
lapset ja nuoret, jotka tarvitsevat huomiota ja mahdollisuuksia harrastaa ja
toteuttaa itseään riippumatta heidän perheittensä taloudellisesta tai
sosiaalisesta asemasta. Musiikin ja ylipäätään taiteen myönteisestä
vaikutuksesta ihmismieleen on jo olemassa vankkaa tutkimusaineistoa. Tarjoamalla
maksutonta musiikkikerhotoimintaa lapsille ja nuorille uskomme heidän saavan
siitä paitsi taitoa, tietoa ja osaamista, myös herkkyyttä ja tervettä
itsetuntoa, joilla on pitkäaikaiset ja myönteiset vaikutukset nuorten
aikuistuessa. Projektia lähdetään kokeilemaan pilottihankkeena yhdessä
Keski-Palokan koulun kanssa. Keski-Palokan koulu on taidepainotteinen
peruskoulu, jonka oppilaissa on keskimääräistä enemmän aktiivisia musiikin-,
kuvataiteen tai muiden taiteiden harrastajia.
Kaikille oppilaille koulun ulkopuolella järjestetty harrastaminen ei kuitenkaan
ole ollut mahdollista taloudellisten tai sosiaalisten syiden vuoksi.
Maaliskuussa 2009 alkava, Jyväskylän seudun kansamusiikkiyhdistyksen koordinoima
kerhotoiminta tulee paikkaamaan tätä epäkohtaa tarjoamalla oppilaille
maksuttomia musiikkikerhoja.
Keväällä 2009 projekti alkaa kahden kerhon voimin. Kerhoissa tutustutaan
laulaen, soittaen, leikkien ja liikkuen suomalaiseen, erityisesti
keskisuomalaiseen kansanmusiikkiperinteeseen ja opetellaan soittamaan
kansansoittimia. Kerhoissa tutustutaan ja opetellaan soittamaan myös erilaisia
etnisiä rytmi- ja lyömäsoittimia. (djembet, irlantilaisrummut, ruukkurummut,
tablat). Siinä perehdytään myös omien soittimien valmistamiseen
kierrätysmateriaaleista.
Kerhojen lisäksi toimintaa on myös kesällä kesäleirien merkeissä. Kesälle 2009
on suunniteltu kaksi leiriä.
Syyskuussa 2009 kerhotoimintaa jatketaan lisäämällä kerhojen määrää ja
laajentamalla osallistujien ikäjakaumaa. Tarkoituksena on ottaa mukaan myös
yläkouluikäisiä nuoria, missä toimimme yhteistyössä koulujen lisäksi alueen
nuorisotoimen kanssa. Tulemme ottamaan huomioon edelleen lasten ja nuorten omat
toiveet kerhojen sisältöjä rakentaessamme, painottaen kuitenkin taustayhteisömme
toiminta-ajatusta kansanmusiikin, erityisesti keskisuomalaisen kansanmusiikin
tunnetuksi tekemistä ja harrastuksen lisäämistä. Toiminnan laajentuessa uusiin
ikäluokkiin yhteydenpito yläkouluihin ja kaupungin nuorisotoimeen on tärkeää.