JOULULAHJOJA EDUSKUNNASTA!

 

Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston budjettimietinnössä puututaan haavoittuvia ryhmiä koskeviin kipeisiin ongelmiin, jotka talouslaman kurimuksessa tahtovat jäädä vähälle huomiolle ja huonosti resursoiduiksi. Mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivät ovat väestönosa, jonka palveluiden parantaminen ei tahdo mahtua valtiovallan taikka kuntapäättäjien vaatimuslistan kärkeen. Erityisen vaikeassa asemassa ovat nuoret. Jopa 70 prosenttia aikuisuuden mielenterveyshäiriöistä puhkeaa nuoruusiässä, ongelmat voitaisiin tunnistaa jo lapsuusiällä mutta siitä huolimatta ongelmat eivät johda avun ja hoidon saamiseen.

 

Psykiatristen sairauksien hoitojärjestelmässä on ollut vakavia puutteita jo pitkään alkaen ennaltaehkäisystä ja päättyen vaikeista häiriöistä kärsivien potilaiden hoidon vajeisiin. Avo- ja matalan kynnyksen palveluita on tarjolla aivan liian vähän, vain harvoilla alueilla pystytään tarjoamaan nykyaikaista hoitoa.

Syrjäytymisen kustannusten pitäisi hätkähdyttää. Suomen Nuorisopsykiatrinen yhdistys laskee yhden nuoren syrjäytymisen maksavan yli miljoona euroa. Sillä saisi palkattua vähintään kaksi nuorisopsykiatrista tiimiä vuodeksi. Tällä 12 työntekijän joukolla pystyttäisiin arvioimaan ja hoitamaan 500-jopa tuhat nuorta joka vuosi.  Kunta-terveysjaosto lisäsi 300.000 euroa nuorten mielenterveyspalvelujen parantamiseen.

 

Erityisen iloinen olen talousarvioaloitteestani päihdeäitien Pidä kiinni hoitojärjestelmän jatkon varmistamisesta. Sain neuvoteltua budjettiin puuttuvat 400.000 euroa, jotta Ensi- ja turvakotien luoma hoitojärjestelmä voi jatkaa.

Pidä kiinni hoitojärjestelmä on ainutlaatuinen kuntoutusmalli, jossa keskitytään vauvan ja vanhemman varhaisen vuorovaikutussuhteen ja arjen tukemiseen sekä päihdekuntoutukseen. Seuranta ja tutkimus osoittavat, että päihdeongelmaisia äitejä voi ja kannattaa kuntouttaa. Keskimäärin kaksi kolmasosaa ensikodeissa ja kolme neljäsosaa avopalveluyksiköissä olevista äideistä kuntoutuu niin hyvin, ettei lapsen huostaanottoa tarvita.

 

Valtiovarainvaliokunta teki uraauurtavan työn antaessaan 100.000 euroa vanhusten perhehoidon kehittämiseksi. Perhehoitoliitto on saanut lukuisia yhteydenottoja ympäri maata vanhusten perhehoidosta kiinnostuneilta kunnilta. Hankkeen tavoitteena on luoda vanhuksille mahdollisuus elää perheessä silloinkin, kun ikääntyminen ja sairaudet verottavat toimintakykyä.

Tällä hetkellä noin sata vanhusta elää tyytyväisenä perhehoidossa. Laitoksista on onnistuneesti siirtynyt vanhuksia perhehoitoon. Perhehoito tarjoaa mahdollisuuden myös omaishoitajien vapaapäivien pitämiseen. Tilapäisen ja intervallityyppisen vanhusten perhehoidon kehittäminen tukee valtakunnallisen vanhustenhuollon kehittämissuunnitelman toteutumista.

Emme unohtaneet myöskään syöpää sairastavia lapsia ja nuoria. Vaadimme mietinnössämme Sosiaali-ja terveysministeriötä tuomaan viipymättä esitykset lasten ja nuorten syöpähoitojen myöhäishaittojen seurannan järjestämiseksi. Vaikka toisen syövän vaara on näillä lapsilla ja nuorilla kymmenkertainen muihin verrattuna, heidän terveyttään ei vieläkään seurata systemaattisesti!  

 

Aila Paloniemi

kansanedustaja ( kesk)

Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaosto

 

www.ailapaloniemi.net