TIEDOTE 30.1.2009
Paloniemi iloitsee takuueläkkeestä


Jyväskyläläinen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Aila Paloniemi
(kesk) iloitsee Keskustan pitkäaikaisen tavoitteen, takuueläkkeen
toteutumisesta vielä tällä vaalikaudella. Maaliskuun alusta 2011 voimaan tuleva
takuueläke parantaa pienintä kansaneläkettä yli sata euroa ja nostaa eläkkeen
685 euroon kuukaudessa. Takuueläkkeen saajia on yli 120.000, valtaosa heistä
naisia. Pelkän kansaneläkkeen varassa elävät suomalaiset ovat yhä enemmän heitä,
joiden työura on vamman taikka sairauden vuoksi estynyt. Osa heistä on tehnyt
pitkään hoivatyötä kotonaan. Nyt hyväksytty takuueläke on erinomainen linjaus
näiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten perusturvan
vahvistamiseksi.

-Suuri ilon aihe ovat myös lapsiperheiden perusturvan parannukset, Paloniemi
kiittää. Lapsilisät, kotihoidon tuki ja vähimmäispäivärahat sidotaan maaliskuun
alusta 2011 indeksiin, kuten Keskusta viimeksi Joensuun puoluekokouksen
päätöksenä esitti. Näitä parannuksia on yritetty saada läpi vuosikausia. On
välttämätöntä, että sosiaaliturva säilyttää pitkällä tähtäimellä ostovoimansa.
Lapsilisät, kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki ovat olennaisen tärkeitä
elementtejä lapsiperheiden perusturvassa.
-Opposition parjaama mutta tosiasiassa hyvää työtä tehnyt Sata-komitea linjasi,
että perusturvaetuuksien riittävyys arvioidaan vastedes vaalikausittain. Näin
myös tapahtuu, muistuttaa Paloniemi.

Suomen ylioppilaskuntien liitto puolestaan hehkuttaa Sata-komitean esityksiä
opintotuen ja sairauspäivärahan yhteensovittamiseksi. Tällä hetkellä
opiskelijat joutuvat lakkauttamaan ensin opintotukensa ennen kuin voivat hakea
sairauspäivärahaa. Tämä byrokratia on johtanut monen opiskelijan kohdalla
siihen, että he eivät ole saaneet lainkaan toimeentuloa.