Tulevaisuusareena keskusteli kasvusta 19.5.2008

Keskustan tulevaisuusareenan aihe Jyväskylässä oli lapsen ehyt kasvu aikuisuuteen. Minä sain kunnian koota seminaarin sisällön sekä avata ja juontaa tapahtuman. Kolmituntinen sisälsi painavaa asiaa lapsen terveen kasvun edellytyksistä, koulumaailman arjesta ja mahdollisuuksista tukea erilaista oppimista. Lastensuojelun näkökulmaa seminaariin saimme laajasti myös. Sijaisvanhemmuus on hieno mahdollisuus eheyttää ja turvata lapsen kasvua ja kehitystä silloin, kun lapsen ja nuoren omat vanhemmat eivät siihen kykene. Kaupunginkirjaston Minnansaliin saimme liki 70 lapsen kehityksestä kiinnostunutta keskustelijaa ja kuuntelijaa Jyväskylän seudulta. Aikaa keskustelulle olisi saanut vain olla enemmän.

Kuvassa vasemmalta Perhehoitoliiton pj Jari Ketola, meikäläinen ja lääninsosiaalitarkastaja Aino Arponen, kansanedustaja Kyösti Karjula, luokanopettaja, opettajankouluttaja Tarja Tähkänen, professorit Anna-Maija Poikkeus ja Timo Ahonen Jyväskylän yliopistosta sekä sijaisperheessä lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt Jenni Korhonen.