TIEDOTE 20.11.2008
Taidekasvatuksen merkitys kasvaa


- Taidekasvatuksella on yhä keskeisempi rooli lapsen ja nuoren ehyen kasvun tukemisessa. Taide- ja kulttuuriharrastukset syventävät persoonallisuuden kehitystä, auttavat oppimaan ja onnistumaan yhdessä sekä vaikuttavat elinikäisiin tottumuksiin hyödyntää taidetta ja kulttuuria. Kansanedustaja, Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Aila Paloniemi puhuu Taikalamput syttyvät -tapahtumassa Jyväskylässä tänään torstaina.

Lapsen oikeuksien päivän tapahtumassa sytytettävillä lampuilla muistutetaan turvallisesta arjesta sekä taiteen tekemisen ja kokemisen ilosta.
Valtakunnalliseen Taikalamppu -verkostoon kuuluva Kulttuuriaitta Jyväskylässä on onnistunut tavoitteissaan tuoda taidekasvatus lasten ja nuorten arkeen. Verkosto toimii tiiviissä yhteistyössä koulujen ja päivähoidon kanssa. Seudullinen Kulttuuriaitta toimii Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelukeskuksen alaisuudessa ja siinä ovat mukana myös Jyväskylän maalaiskunta, Muurame, Hankasalmi, Toivakka ja Uurainen. Kulttuuriaitan työpajat toteutetaan kouluissa, päiväkodeissa tai taidelaitosten tiloissa yhdessä ammattitaiteilijoiden ja taidelaitosten kanssa.

Taikalamppu- verkoston jäsenet valitaan vuoden 2009 alusta 5-vuotisiksi toimikausiksi. - Taikalamppu -verkoston kymmenen jäsentä on vakiinnuttanut asemansa lastenkulttuurin ja taidekasvatuksen sekä määrän, laadun että saatavuuden kehittämisessä. Uusia hakemuksia verkostoon on tullut kymmenittäin. Nyt on huolehdittava siitä, että verkosto saa myös tarvitsemansa lisäresurssit, Paloniemi vaatii. Asia on parhaillaan budjettia valmistelevan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston käsittelyssä.