Tiedote 21.10.2008:
Hoitotakuu toteutettava nuorten mielenterveyspalveluissa


Kansanedustaja, Nuorten Mielenterveyden Tukiryhmän puheenjohtaja Aila Paloniemi (kesk) vaatii hoitotakuun toteuttamista myös nuorten mielenterveyspalveluissa. Paloniemi avasi Nuorten mielenterveyspalvelujen nykytilaa pohtivan asiantuntijaseminaarin eduskunnassa tänään.

Mielenterveyspalvelujemme kehittäminen on vielä pahasti kesken. Mielenterveysongelmat kyetään erittäin hyvin tunnistamaan jo nuorella iällä. Riskiryhmiä voitaisiin seuloa jo varhain, muun muassa varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Ongelmien tunnistaminen ei kuitenkaan johda riittävään ja asianmukaiseen hoitoon.

Yksi pahimmista hoitoon pääsyn pullonkauloista aiheutuu siitä, että sairaanhoitopiirit määrittelevät nuoruuden kymmenellä eri tavalla. Hoitoon pääsyä rajaavien ikärajojen hajanaisuus jättää siis suuren joukon erityisesti yli 18-vuotiaita nuorille tarkoitettujen psykiatristen ja psykoterapiapalvelujen ulkopuolelle. Asiaan on vaatinut pikaista korjausta myös Terveydenhuollon Oikeusturvakeskus. Ikärajojen määrittäminen kuuluu peruspalveluministeri Paula Risikolle.

YTHS:n johtajapsykiatri Kari Pylkkäsen arvion mukaan jopa neljännes 13-22-vuotiaista nuorista on kokonaan vailla tarvitsemiaan mielenterveyden avohoidon palveluita. He jäävät myös opiskeluterveydenhuollossa ilman asianmukaista nuorisopsykiatrista hoitoa.

Vuosina 2002-2007 toteutetun NUOTTA-projektin tulokset kertovat, että hoitotakuuta on juuri nuorten mielenterveyspuolella yritetty toteuttaa karsimalla kohdeväestöjä, sillä voimavarat eivät ole riittäneet enempään. Hoitoon pääsy on parantunut niillä nuorilla, jotka ovat kuuluneet supistuneisiin kohdeikäryhmiin. Yhä kasvava määrä nuoria on samaan aikaan jäänyt kokonaan ilman nuorten palveluja.