Verkkolehti Apila 29.2.2008
”Kirjastopalvelut turvattava”
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston keskustalaiset jäsenet Aila Paloniemi, Inkeri Kerola ja Markku Rossi ovat huolissaan kirjastojen tulevaisuudesta. Kolmikko kaipaa lisärahaa valtion budjettiin kirjastojen rakentamisrahoitusta varten.
Samalla he muistuttavat, että kirjastoilla on ollut ja on keskeinen osuus suomalaisten osaamistason rakentumisessa ja säilymisessä. Kolmikko toivoo valtiolta ja kunnilta huomiota myös ikääntyvien ja kasvukeskusten ulkopuolella asuvien ihmisten kirjastopalveluiden kehittämiseen.
- Kirjastopalvelut ovat tärkeitä myös terveyden edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmasta, he toteavat yhteisessä kannanotossaan.
Tuomas Koivuniemi/Verkkolehti Apila