|
|
26.8.2010 Kansanedustaja, Sylva ry:n pj Aila Paloniemi vastaanotti lahjoituksen syöpäsairaille lapsille Suomessa sairastuu vuosittain noin 150 lasta syöpään, ja heistä noin 75−80 % paranee. Rankkojen syöpähoitojen jälkeen tarvitaan usein monentyyppistä tukea, jotta lapsi tai nuori voisi elää mahdollisimman hyvää elämää. Syöpäsairaiden lasten vanhempien perustama valtakunnallinen yhdistys SYLVA ry auttaa syöpään sairastuneita lapsia, nuoria ja heidän perheitään eri tavoin. Se järjestää mm. kuntoutusta, vertaistukea ja tuettuja lomia sekä kouluttaa tukihenkilöitä syöpään sairastuneille lapsille ja nuorille. − On valtava järkytys koko perheelle, kun yhdellä lapsista todetaan syöpä. Silloin koko perheen arki muuttuu, ja pitkien hoitojen aikana voimavarat ovat koetuksella, sanoo Anne Haartemo, SYLVA ry:n vt. toiminnanjohtaja. − Jotta voisimme jatkaa aktiivista työtä Suomen syöpäsairaiden lasten ja nuorten hyväksi, on tärkeää olla yhteistyössä yritysten kanssa, jotka noudattavat toiminnassaan yhteiskuntavastuun ja eettisyyden periaatteita, vt. toiminnanjohtaja Anne Haartemo toteaa. Sylva ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja Aila Paloniemi korostaa kansalaisyhteiskunnan ja yritysmaailman yhteistyön kasvavaa merkitystä auttamistyössä. – Kilpailu resursseista ja ihmisten ajasta kovenee. Varsinkaan pienet järjestöt eivät pärjää ilman yritysten ja vapaaehtoisten tukea, Aila Paloniemi arvioi. Hän kiittää buy aid Finland Oy:tä, joka on lahjoittanut yhteensä 100 000 euroa SYLVA ry:lle ja näin tukenut Suomen syöpäsairaiden lasten ja nuorten asiaa. SYLVA ry:n yhteistyö buy aid -yrityksen kanssa alkoi elokuussa 2007 ja on jatkunut edelleen. Tanskalainen buy aid toimii Suomen lisäksi viidessä muussa Euroopan maassa. SYLVA ry:lle annettu lahjoitus on kertynyt buy aid Finland Oy:n myymästä kahvista ja makeisista, joiden myyntituloista 10 % on luovutettu kuukausittain SYLVA ry:lle. − Olemme todella tyytyväisiä, kun voimme tehdä arvokasta yhteistyötä SYLVA ry:n kanssa. Samalla tuemme yrityksemme tärkeää perusarvoa, työtä lasten hyväksi. On hienoa, että niin moni suomalainen yritys ja yrittäjä on hankkinut itselleen buy aidin kahvia, joka on eettisesti valmistettua ja korkealaatuista. Keväällä aloitettu makeisten myynti on saanut myös uusia yrityksiä mukaan tukemaan SYLVA ry:n toimintaa, kertoo talouspäällikkö Tarja Mäkelä buy aid Finland Oy:stä. |